HAE STIPENDIÄ & EHDOTA VUODEN NUORTA SEKÄ REHTIÄ ISOJOKISTA 15.11.2026 MENNESSÄ!
On taas aika palkita Vuoden Nuori ja Rehti Isojokinen vuosimallia 2026 sekä muistaa stipendein isojokisia tai isojokista seuraa edustavia urheilijoita saavutuksista urheilun saralla vuonna 2026!
STIPENDIT 2026
Hyvinvointilautakunta tulee jälleen joulukuussa muistamaan edustusseurasta riippumatta isojokisia tai isojokista seuraa edustavia pm-, am- ja SM- tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
-
- Stipendi myönnetään lautakunnan vahvistaman stipendijärjestelmän mukaisesti hakemuksesta
- Stipendin suuruus riippuu urheilijan vuoden 2026 parhaasta saavutuksesta
- Stipendiä haetaan erillisellä hakulomakkeella, jonka löydät TÄÄLTÄ sekä tämän sivun liitteistä. Hakemuksia voi noutaa myös vapaa-aikatoimistolta
- Mikäli em. urheilumenestys saavutetaan vasta hakuajan jälkeen, stipendiä tulee hakea välittömästi (=viikon kuluessa) saavutuksen jälkeen!
VUODEN NUORI 2026
Hakukriteerit:
-
- 15-29 –vuotias
- Isojoen kunnassa vähintään kaksi vuotta asunut
- harrastava ja esimerkilliset tavat omaava nuori, joka on ollut hyvä esimerkki muille nuorille ja vähän vanhemmillekin
- valintaa suoritettaessa ovat etusijalla nuoret, jotka toimivat nuorisojärjestöissä tai nuorten vapaaehtoisissa ryhmissä, mutta myös urheilutoimintaan osallistuminen huomioidaan
Jätä ehdotuksesi sähköisesti TÄÄLTÄ tai vapaamuotoisesti osoitteeseen os. PL 23, 64901 ISOJOKI / maija.luomaniemi@isojoki.fi.
REHTI ISOJOKINEN 2026
Hakukriteerit:
-
- toimii aktiivisena toimijana, ohjaajana, talkoolaisena ja kehittäjänä liikunnan saralla
- henkilö toimii aktiivisena toimijana, ohjaajana, talkoolaisena ja kehittäjänä nuorisotyön saralla
- henkilö toimii aktiivisena toimijana, ohjaajana, talkoolaisena ja kehittäjänä muun kunnassa tapahtuvan toiminnan saralla
- henkilö näyttää omalla esimerkillään hyvää mallia muille kuntalaisille
- henkilö toimii aina muiden hyväksi, muita ihmisiä ajatellen
- henkilö on tunnetusti riuska ranteistaan, sanavalmis, aito ja rehti kunnon Isojokinen
Jätä ehdotuksesi sähköisesti TÄÄLTÄ tai vapaamuotoisesti osoitteeseen os. PL 23, 64901 ISOJOKI / maija.luomaniemi@isojoki.fi.
Isojoen kunnan talousarviossa varataan vuosittain määräraha paikallisen harrastus- ja järjestötoiminnan tukemiseen. Määrärahan jakamisesta päättää hyvinvointilautakunta. Hakuaika on normaalisti maaliskuu. Avustusten hakuaikojen alkamisesta ilmoitetaan tarkemmin paikallislehdissä, kunnan verkkosivuilla sekä somekanavilla.
Vuosi- ja kohdeavustuksia myönnetään paikallisille liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimintaa tuottaville toimijoille tai yhdistyksille.
KULTTUURIAVUSTUKSET
Kulttuuritoimen avustukset tulevat hakuun keväällä ja ne ovat haettavissa kuluvan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Kulttuuritoimen avustusta voivat hakea kulttuuritoiminnan tukemista varten paikalliset järjestöt, yhteisöt ja yksityiset henkilöt. Avustuksia ei myönnetä matkakuluihin. Hakemuslomakkeita saa Isojoen kirjastosta ja kunnanvirastosta. Hakemuslomakkeen voi myös tulostaa tällä sivulla olevasta linkistä.
Hyvinvointilautakunnalle osoitetut hakemukset toimitetaan määräaikaan mennessä os. PL 4, 64901 ISOJOKI, Minnalle sähköpostiin minna.saari@isojoki.fi tai suoraan kirjastoon. Hyvinvointilautakunta myöntää kyläkirja-avustuksia niitä erikseen haettaessa.
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUKSET
Liikunta- ja nuorisotoimen avustukset tulevat hakuun keväällä ja ovat haettavissa kuluvan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Hyvinvointilautakunta jakaa
- Liikuntatoimen vuosi- ja kohdeavustuksia
- Nuorisotoimen vuosi- ja kohdeavustuksia
Vuosiavustus on yleisavustus seuran/yhdistyksen yleisen toiminnan tukemiseen.
Kohdeavustus on yksittäinen avustus mm.
- Palkkausavustus
- Toimitila-avustus
- Koulutusavustus
- Leiritoiminta-avustus
- Kansainvälisen toiminnan avustus
- Toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimiseen myönnettävä avustus
- Kerhotoiminnan järjestämiseen myönnettävä avustus
- Muut erityisavustukset
- Raittiuden edistämiseksi myönnettävä avustus
Hyvinvointilautakunnalle osoitetut hakemukset toimitetaan määräaikaan mennessä os. PL 4, 64901 ISOJOKI, Maijalle sähköpostiin maija.luomaniemi@isojoki.fi tai suoraan vapaa-aikatoimistoon.
Hakemuslomakkeita saa virastotalon vapaa-aikatoimistosta. Hakemuslomakkeen voi myös tulostaa/tallentaa tämän sivun liitteistä. Hyvinvointilautakunnalle osoitetut hakemukset toimitetaan määräaikaan mennessä os. PL 4, 64901 ISOJOKI, suoraan vapaa-aikatoimistoon tai osoitteeseen maija.luomaniemi@isojoki.fi/minna.saari@isojoki.fi.
