Isojoen kunta on varannut vuoden talousarviossaan yrittäjille tuhatkahdeksansataa euroa (1800€) käytettäväksi konsulttipalveluihin siten, että yhden konsulttisetelin arvo on 300€ (Alv 0%).
Konsulttisetelin voi käyttää esimerkiksi seuraaviin palveluihin:
- Yrityksen perustaminen
- Yrityksen omistajanvaihdos
- Yrityksen investointien valmistelu
- Yrityksen laajemman kehittämishankkeen (tuotekehitys, markkinointi tms.) valmistelu
Konsulttiseteleitä voidaan myöntää siten enintään kuudelle yritykselle / vuosi. Tuen saajan kotipaikka tulee olla Isojoen kunnassa. Tuen saaja voi ollamyös henkilö tai yritys, joka on sijoittamassa yritystoimintaa Isojoen kunnan alueelle.
Konsultointipalvelut pyritään ostamaan ensisijaisesti Isojoen alueella toimivilta asiantuntijayrityksiltä. Mikäli asiantuntijaa ei alueelta löydy, voidaan käyttää myös alueen ulkopuolista konsulttia.
