Tule kysymään ja kuulemaan hyvinvointialueesta 21.9.2022 klo 17.00

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelijat lähtevät maakuntakierrokselle. Syksyn aikana järjestetään yhteensä kahdeksan yleisötilaisuutta. Kauhajoen kuntalaisinfo pidetään 21.9. klo 17 alkaen. Etäyhteyden avulla tilaisuus välitetään samanaikaisesti myös Isojoelle, Karijoelle ja Teuvalle.

 

– Mitä tapahtuu, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alusta?

– Muuttuuko minun arkeni jollain tapaa?

– Millä tavoin hyvinvointialuetta valmistellaan loppuvuonna 2022?

 

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin on luvassa vastauksia syksyn aikana järjestettävissä kuntalaisinfoissa. Kaikille avoimet, maksuttomat yleisötilaisuudet järjestetään yhteensä kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla maakuntaa.

 

Tunnin mittaisen tilaisuuden avaa hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen. Mukana ovat myös hyvinvointialueelle professiojohtajiksi valitut Tanja Penninkangas ja Kaija-Riitta Suonsyrjä sekä pelastusjohtaja Harri Setälä.

 

– Käymme läpi, mitä jokaisen maakunnan asukkaan olisi hyvä tietää uudesta hyvinvointialueesta. Lisäksi kerromme, missä valmistelussa mennään tällä hetkellä ja mitä päätöksiä syksyn aikana on luvassa, Järvinen kuvailee. Kun kokoonnumme yhteen Kauhajoen kaupungintalolle, mukaan pääsevät nekin, jotka eivät käytä digitaalisia kanavia.

 

– Tapaamme mielellämme maakunnan asukkaita ja kuulemme, millaisia ajatuksia uudistus herättää, muutosjohtajana toimiva Penninkangas korostaa.

 

Suupohjan tilaisuudet järjestetään seuraavasti:

 

Ke 21.9. klo 17-18, Kauhajoen kaupungintalo, valtuustosali

samaan aikaan tilaisuutta voi tulla seuraamaan

Isojoelle kunnanviraston 2. kerrokseen

Karijoelle kunnanviraston valtuustosaliin

Teuvalle Teakin Akvaario-tilaan