Kysely liikuntapalveluiden kehittämiseksi Isojoella

Elintapa- ja liikunnanohjaajamme Janika Karjala on toteuttanut kyselyn liikuntapalveluiden kehittämiseksi Isojoella.
Kyselyyn vastaamalla voit vaikuttaa lähiliikuntatoiminnan ja -palveluiden kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää Isojoen alueen liikuntapalveluita asukkaiden tarpeita ja näkemyksiä kuunnellen. Kyselyssä selvitetään vastaajien liikunta-aktiivisuutta, sekä mielipiteitä ja näkemyksiä liikuntapalveluiden ja -olosuhteiden kehittämistarpeista, jotta voimme tehdä niistä entistä enemmän asukkaiden näköisiä.
Kysely on avoinna 12.1. saakka. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10min. Kaikki kyselyssä kerättävät tiedot ovat luottamuksellisia. Vastauksia käsitellään nimettöminä, eikä niitä voida yhdistää yksittäiseen henkilöön. Jotta kyselyn tulokset olisivat mahdollisimman kattavat, toivoisimme vastauksia kaikilta eri tavoin liikuntaan suhtautuvilta. Voit siis osallistua kyselyyn riippumatta siitä, liikutko paljon, vähän tai et ollenkaan.