Isojoen kunta tiedottaa koronavirustilanteesta

Isojoella viikolla 36 ilmentyneet joukkoaltistumiset eivät ole johtaneet jatkotartuntaketjuihin. Viimeiset karanteenit ovat päättyneet viikonlopun aikana ja koululuokat, sekä päiväkotiryhmät ovat palanneet normaaliin päiväjärjestykseen.

Tilastollisesti Isojoelle on tippunut edelleen viime viikolla yksittäisiä tartuntoja, jotka kuitenkaan eivät ole johtaneet uusiin joukkoaltistumisiin tai tartuntaketjuihin. On myös hyvä huomioida, että koronatilastot eivät päivity ennen kuin kunnassa on tartuntoja viisi tai enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki Isojoen kohdalla tilastoissa nyt näkyvät tartunnat eivät välttämättä ole tulleet viimeisen kahden viikon aikana.

Tämän hetken tietojen mukaan Isojoen julkiset tilat ja harrastustoiminta avataan jälleen tulevana lauantaina alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Edelleen on tärkeää noudattaa turvallisuus- ja hygieniaohjeita, sekä käyttää maskia. Rokottautuminen on paras keino taudilta suojautumista vastaan. Suosittelemme hyödyntämään esimerkiksi nuopparilla järjestettäviä walk in -rokotuksia, joissa rokottautuminen on mahdollista ilman ajanvarausta.

Kansallisesti katsottuna epidemia jyllää nyt erityisesti rokottamattomien keskuudessa, joten kaikkien on tärkeää huolehtia omasta rokottautumisestaan.

Ajantasaiset koronatilastot löytyvät THL:n kannasta.

Ystävällisin terveisin
Isojoen kunta