Haussa Vuoden nuori, Vuoren Veleho, Rehti Isojokinen ja stipendit 2021

Hyvinvointilautakunta tulee jälleen palkitsemaan esimerkillisiä kuntalaisia sekä urheilun saralla menestyneitä isojokisia, tai isojokista seuraa edustavia urheilijoita. Hakusessa on siis vuoden 2021:

REHTI ISOJOKINEN (UUSI KUNNIANIMI!)

  • Henkilö toimii aktiivisena toimijana, ohjaajana, talkoolaisena ja/tai kehittäjänä esimerkiksi liikunnan, nuorisotyön ja/tai muun kunnassa tapahtuvan toiminnan saralla
  • Rehti Isojokinen näyttää omalla esimerkillään hyvää mallia muille kuntalaisille ja toimii aina muiden hyväksi, muita ihmisiä ajatellen
  • Hakemamme henkilö on tunnetusti riuska ranteistaan, sanavalmis, aito ja rehti kunnon Isojokinen

Rehti Isojokinen korvaa vanhan Kunnon Kuntalainen-tittelin.

*

VUODEN NUORI

  • Annetaan 15–29 –vuotiaalle isojokiselle nuo­relle
  • Nuori on aktiivinen toimija nuorisojärjestössä tai muussa nuorten omaehtoisessa nuorisotoiminnassa
  • Omalla käytöksellään vuoden nuori on ollut esimerkkinä muille nuorille

*

VUOREN VELEHO

  • Haussa isojokinen kulttuurihenkilö, joka on ansioitunut kulttuurin saralla
  • Vuoren Veleho on aktiivinen toimija, ohjaaja, kehittäjä, tekijä, talkoolainen ja/tai vaikuttaja kulttuurin parissa

*

STIPENDIT (hakemuslomakkeen ja säännöt löydät täältä!)

Lautakunta tulee jälleen joulukuussa muistamaan edustusseurasta riippumatta isojokisia tai isojokista seuraa edustavia pm-, am- ja SM- tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita

  • Stipendi myönnetään lautakunnan vahvistaman stipendijärjestelmän mukaisesti hakemuksesta
  • Stipendin suuruus riippuu urheilijan vuoden 2021 parhaasta saavutuksesta
  • Stipendiä haetaan erillisellä hakulomakkeella, jonka saa vapaa-aikatoimistosta tai kunnan kotisivuilta www.isojoki.fi -> ajankohtaista
  • Mikäli em. urheilumenestys saavutetaan vasta hakuajan jälkeen, stipendiä tulee hakea välittömästi (=viikon kuluessa) saavutuksen jälkeen!

*

Perustellut ehdo­tukset pal­kitta­vista ja stipendihakemukset tulee toimittaa 12.11.2021 mennessä hyvinvointilautakunnalle os. PL 23, 64901 ISO­JO­KI tai maija.luomaniemi@isojoki.fi